Hulevesiseminaari 6.10.2009
Hulevesiseminaari järjestettin Helsingin Veden Viikinmäen jätevedenpuhdistamon auditoriossa 6.10.2009. Seminaari oli tarkoitettu kaavoituksen, rakentamisen, vesihuollon ja ympäristöasioiden parissa toimiville.
Hulevesiseminaarin tavoitteena oli tuoda esiin hulevesien muodostumiseen ja hallintaan vaikuttavia toimintoja kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen paineissa.
Ohjelma
Puheenjohtaja Lasse Rekola, Uudenmaan liitto
klo 12:00 – 12:10
Avaus
VHVSY:n hallituksen pj., ympäristöjohtaja Pekka Kansanen
klo 12:10 – 12:30
Miten Helsingin hulevesistrategian toimeenpano on käynnistynyt?
Paula Nurmi, Helsingin ympäristökeskus
klo 12:40 – 13:00
Tulvahallinnan periaatteet Helsingissä
Jukka Saarijärvi, Helsingin Vesi
klo 13:10 – 13:30
Kuivatusvesien johtaminen viemäriverkostoon Keravalla
Tapio Helenius, Keravan vesihuoltolaitos
klo 13:40 – 14:00
Kahvitauko
Puheenjohtaja Kirsti Lahti, VHVSY
klo 14:00 – 14:45
Development of land-use within the urbanizing Kylmäoja watershed and effects on run-off
Gerald Krebs, Teknillinen korkeakoulu
klo 14.55 – 15:20
Vantaan toimintamalli hulevesien hallinnassa - logistiikka-alueet
Ulla-Maija Rimpiläinen, Vantaan kaupunki, kuntatekniikan keskus
klo 15:25 – 15:30
Yhteenveto
Ajankohtaista
Viestejä Vantaanjoelta 2/2026
09.07.2026Yhdistyksen hallituksella on uusi puheenjohtaja, jokien keväiset virtaamat olivat poikkeuksellisen matalia, Mankinjoen kunnostus on päässyt käyntiin ja yhdistys aloittaa syksyllä
Vapaaehtoiseksi virtavesikunnostustalkoisiin
29.06.2026Kunnostustalkoot Rajakoskella Olemme järjestämässä virtavesikunnostustalkoita Vantaanjoen pääuomassa Rajakoskella Tuusulassa to 30.7. ja to 6.8.2026. Talkoot järjestetään päiväsaikaan alkaen aamulla/aamupäivällä (noin klo
Katsaus Vantaanjoen kuormitukseen, vedenlaatuun ja ekologisiin muuttujiin on julkaistu
05.06.2026Vantaanjoen vesistöön johdetaan käsiteltyjä asumajätevesiä viideltä puhdistamolta ja niiden vaikutuksia vedenlaatuun ja eliöstöön tarkkaillaan vuosittain. Tarkkailuvelvoite on myös yhdellä jäteaseman



