Uimarannat

Vantaanjoen vesistöalueella on lukuisia uimarantoja, joiden veden laatua seurataan säännöllisesti uimakauden aikana. Veden laadun valvonnasta huolehtivat kuntien ympäristöterveysviranomaiset, jotka ottavat vesinäytteitä ja tarkkailevat mm. sinilevien esiintymistä sosiaali- ja terveysministeriön antamien määräysten mukaisesti.

Vantaanjoen varrella Helsingissä on kolme virallista uimarantaa: Pakila/Klaukkalan puisto, Malmi/Tapaninvainio ja Pikkukoski. Lisäksi merenrannalla on 22 valvottua uimarantaa. Tarkempia tietoja näiden rantojen sijainnista ja veden laadusta löytyy seuraavasta linkistä: Helsingin uimarannat.

Vantaalla on kolme yleistä uimarantaa: Havukoskella Keravanjoen rannalla, Kuusijärvellä Kuninkaanmäen pohjoispuolella sekä Kaivokselassa Vetokannaksen entisellä maa-aineksen ottoalueella uimapaikaksi rakennettu pohjavesilampi.

Nurmijärven, Hyvinkään, Tuusulan, Järvenpään ja Riihimäen yleiset uimarannat ovat järvien rannoilla. Sääksjärvellä on kolme uimarantaa, joista kaksi on Nurmijärvellä ja yksi Hyvinkäällä. Nurmijärvellä on lisäksi Herusten uimaranta ja Valkjärven Tiiran ja Lähtelän rannat. Lisätietoja Nurmijärven uimarannoista.

Järvenpään yleinen uimaranta on Vanhankylänniemessä Tuusulanjärvellä, Tuusulan kunnan ranta sijaitsee Rusutjärvellä ja Riihimäen rannat Paalijärvellä sekä Hirvijärvellä.